Intro
Kaikki lähti klassisesti siitä kun oli tylsää. Olin juuri päässyt intistä ja kesää oli kuukausi jäljellä ennen opiskelujen alkamista. Eräänä iltana ystäväni Jasper sattui ehdottamaan uutta peliä / haastetta, johon hän oli tutustunut. Konseptihan on siis seuraava:
- Määritetään raamit. Esimerkiksi Suomi, Eurooppa tai koko maailma? Mitkä ovat ajalliset raamit?
- Mennään Wikipedia-sivustolle ja painetaan “satunnainen artikkeli” -painiketta niin pitkään, kunnes artikkeliksi tulee jokin paikka määritellyllä alueelle.
- Mennään kyseiseen paikkaan aikarajan sisällä. Helppoa!
Päätimme heti kokeilla tätä geimiä Suomen mittakaavalla ja jollain käsittämättömällä korkeamman voiman johdatuksella eteemme lävähti kymmenennellä painalluksella Paakkola (joka on tietysti Jasperin sukunimi). Paakkola on pieni noin 160 asukkaan kylä Kemin ja Rovaniemen välissä Kemijoen rannalla. “Ei kait siinä” todettiin. Pakkohan sinne oli mentävä jo pelkästään nimen takia.
Onnistuin kuitenkin saamaan töitä loppukesäksi, joka hankaloitti suunnitelmia. Teimme kuitenkin pyhän lupauksen, että tämä reissu tapahtuu viimeistään vuoden sisällä. Idea ehti hautua ja kehittyi vuoden aikana kahden pojan tärkeästä reissusta Rovaniemen korkeuksille, neljän ystävän roadtripiksi läpi Suomen. Kymmenen päivän aikana siirtyisimme ensin länsirannikkoa pitkin Paakkolan kautta Rovaniemelle ja sitten itärajaa pitkin takaisin Suomen Turkuun. Majoittuisimme ystävien luona tai luonnossa ja pysähtyisimme mielenkiintoisissa paikoissa, sitä mukaa kun niitä tulisi vastaan.
Ajankohdaksi valikoitui heinäkuun puoliväli sopivasti hieman alle vuosi lupauksemme jälkeen. Kaiken huipuksi näille viikoille ennustettiin koko kesän kuuminta ja aurinkoisinta säätä. Kaikki oli valmista. Tällä reissulla ei olisi turhia aikatauluja tai stressiä!
Osa I: länsirannikko, Oulu & Paakkola
Lähtö oli perjantaina Turusta ja ensimmäisenä kohteena Rauma. Mukaan lähti mun ja Jasperin lisäksi Alex ja Miko, jonka autolla olimme liikkeellä. Tämä posse ja auto tulisi kyllä tutuksi seuraavan kymmenen päivän aikana. Matkajuomaksi otettiin messiin vielä 10 litraa Alexin tekemää kiljua!
Reissuposse vasemmalta oikealle: Miko, Jazzy, meikä ja Alex
Raumalta suuntasimme Poriin ja Yyterin biitsille ihmettelemään yhtä Suomen upeimmista uimarannoista. Kävimme myös kurkkaamassa Porin Jazzit ja piipahdimme kaverini kotibileissä, jonka jälkeen suuntasimme vielä ystäväni Antin luo saunomaan ja koisimaan. Oikein onnistunut startti!
Toisesta päivästä tuli koko reissun fyysisin ajopäivä, sillä matkaa kertyi rennot 600 km. Tavoitteena oli Oulu, jossa pääsisimme yöpymään Alexin ystävän luona. Pitkän ajon jälkeen päätimme yksimielisesti jäädä Ouluun hetkeksi tutkimaan uutta ympäristöä. Saimme mukaan paikallisen oppaan Siljan, joka johdatti meidät Hailuodolle, Oulun edustalla olevalle saarelle. Siellä meikäiseltä karisi viimeisetkin ennakkoluulot suomalaisia hiekkarantoja kohtaan.
Rästipunnerruksia Hailuodon autolautalla
Oulusta jäi kaiken kaikkiaan todella hyvä maku. Kivoja ihmisiä ja letkeä ilmapiiri. Itse pääsin vielä poistumaan tyylillä, kun hypetettyäni rakkauttani brittejä kohtaan kaverit haastoivat mut puhumaan koko loppuillan kaupungilla englantia brittiaksentilla. Pienessä nousussa se oli helppoa ja olin omasta mielestäni ihan vakuuttava! Niinkin vakuuttava, että eräs pariskunta halusi baarin jonossa juteltuamme tarjota minulle yhdet perinteiset, suomalaiset jallushotit (“you have to try this jaloviina!”). Ilta meinasi päättyä huonosti, kun en osannut lopettaa näytöstäni ja baarin jälkeisillä känkyillä (= oululainen pitsa) pidin vielä showta yllä. Toinen pariskunta, jonka kanssa juttelin oli täysin vakuuttunut, että olin suomalainen ja he vastasivat tuhahdellen kaikkiin kysymyksiini suomeksi. Vartin jälkeen olin jo vähällä luovuttaa kunnes paikalle saapui baarissa tapaamani tyyppi mainostaen englanniksi, kuinka hienoa oli nähdä jälleen! Tämän jälkeen pariskuntakin uskoi, että hitto vie, kai se Eric on oikeasti ympäristötekniikan opiskelija Leedsistä ja päästiin hyvin juttuun. He lähtivät saattamaan minua kotiin, enkä sitten koskaan raaskinut kertoa asian oikeaa laitaa. Ehkä parempi näin.
Seuraavana päivänä meillä oli jopa ohjelmaa tiedossa! Käytiin koskenlaskulla Torniojoessa (Miko pääsi oikein dippaamaankin tyrskyihin) ja pyörähdettiin Haaparannan puolella kurkkaamassa Ruotsin meininkiä. Siitä oli hyvä jatkaa matkaa kohti Paakkolaa, reissun pääkohdetta!
Mehän ei oikeastaan tiedetty Paakkolasta (karkean Wikipedia-artikkelin lisäksi) juuri mitään, ennen kuin saavuimme paikalle. Ajaessamme maantietä pitkin huomasimme kuitenkin edessämme vanhemman herrasmiehen pyöräilemässä. Meikäläinen kävi liikkeestä auton ikkunasta aika lailla seuraavanlaisen keskustelun:
Minä: Hyvää päivää! Olisikohan täällä Paakkolassa jotain kylän keskustaa tai vastaavaa, jossa voitaisiin käydä poikkeamassa?
Mies: Joo… Eei… Ei täällä Paakkolassa mitään keskustaa ole. Kannattaa mennä parikymmentä kilometriä tuonne Tervolaan, niin sieltä löytyy.
Minä: No me ollaan itseasiassa matkustettu aika pitkä matka juuri Paakkolan takia, niin olisikohan täällä edes mitään kapakkaa, josta voisi napata yhdet oluet pitkän matkan päätteeksi?
Mies: Joo… Eei… Ei täällä Paakkolassa mitään baareja ole. Menkää sinne Tervolaan niin sieltä kyllä löytyy.
Minä: Haluttaisiin siis ihan oikeasti viettää aikaa just täällä, eli mitä täällä Paakkolassa sitten voi oikeastaan tehdä?
Mies: Joo… Eei… Ei täällä Paakkolassa oikeastaan voi tehdä juuri mitään.
Tämän todettuaan hän erkani meistä ja jäimme naureskelemaan huikeaa “kliimaksia” matkalle. Pohdimme hetken, että jatkammeko matkaa sinne paljon puhuttuun Tervolaan, mutta päätimme kuitenkin viettää yhden yön pääkohteessa. Tämäkin oli lopulta täydellinen ratkaisu, sillä löysimme sattumalta Kemijoen rannalta idyllisen matkustajakodan, jossa vietimme yön. Ilta kului uiden, makkaraa paistaen ja nautiskellen.
Viimeinkin kohteessa!
Osa II: Joulupukki, Järvi-Suomi ja etelärannikko
Matka jatkui heti aamusta kohti Rovaniemeä, jossa pysähdyimme maailman toiseksi pohjoisimmassa mäkkärissä ja kävimme laskemassa Ounasvaaran kesäkelkkaradan. Matkalla kuulimme ensimmäistä kertaa tulevan kesäbiisini, eli rohkean ja pohdiskelevan Salsa Tequilan, jota tuli luukutettua läpi reissun. Tämän jälkeen teki hyvää pysähtyä hetkeksi rauhoittumaan joulupukin pajalle, napapiirin rajalle.
Kävimme Jasperin kanssa juttelemassa itse joulupukin kanssa ja se oli yllättävänkin hieno kokemus. Pukki oli valtava (ks. nyrkkien kokoero alla) ja puhui muistaakseni seitsemää eri kieltä. Kerroimme matkastamme ja hänen mielestään konseptimme oli oikein hieno, kunhan kuski on aina raittiina. Vannoimme asian olevan juuri näin ja pyysimme vielä saada valokuvan omalla puhelimella, sillä meillä opiskelijoilla ei ollut varaa 20 € turistikuvaan. Pukki pyysi tonttuaan laittamaan välioven kiinni ja saimme kuvan! Poistuessamme näimme kuitenkin miten upealta virallinen kuva näytti ja saatuamme pukilta vielä alennuksen päätimme yksissä tuumin ottaa sen muistoksi. Nykyään toinen meistä pitää kuvan aina vuoden hallussaan ja jouluna se vaihtaa omistajaa. Tässä se nyt on kaikessa komeudessaan:
Kivet with the Real OG!
Reissun surullisin hetki omalta osalta tapahtui heti tämän kuvan ottamisen jälkeen, laittaessani aurinkolasini syrjään punnerruksia varten. Kemijärven kohdalla tajusin, että lasit jäivät parkkikselle ja soitin hädissäni pukin pajaan. Pirteä tonttu pahoitteli, ettei löytänyt laseja mistään, mutta lupasi että pukki toimittaa uudet jouluksi. Näitä pleksejä en ole vieläkään saanut…
Suuntamme alkoi Kemijärven jälkeen taittua kohti etelää. Pysähdyimme sattumalta Karhunkierroksen varrella Kiutakönkäällä ja ihastelimme hetken aikaa sen kuohuja. Tämä tulisi iskemään minuun dejà vu:na kaksi vuotta myöhemmin, kun tyttöystäväni kanssa vaelsimme reitin. Roadtripillä en edes tajunnut, miten hienon luontokohteen äärellä olimme. Ilta alkoi kuitenkin jo hämärtää, joten lähdimme jatkamaan matkaa kohti Suomussalmea ja Raatteentietä.
Minua on alkanut Tuntemattoman Sotilaan lukemisen (mielestäni edelleen hienoin suomalaisen kirjallisuuden näyte) ja intin johdosta kiinnostaa Suomen sotahistoria enemmän ja enemmän. Tästä syystä tuntui merkittävältä käydä katsomassa jäljellä olevaa Raatteentien pätkää, jota pitkin puna-armeija yritti talvisodassa katkaista Suomen. Kyseisen “tien” tai ennemminkin polun näkeminen pisti kyllä hiljaiseksi. Ajatus tätä kapeaa polkua pitkin etenevistä kolonnista keskellä kylmintä talvea tuntuu järjettömältä, mutta kai se oli jonkun mielestä silloin hyvä idea. Toisaalta onni meille suomalaisille, kun pystyimme suhteellisen helposti motittamaan hyökkäävät joukot. Samalla tapaa vaikuttava oli talvisodassa kaatuneiden kunniaksi tehty monumentti, kolmen hehtaarin kenttä, jolle on asetettu noin 17 000 isoa kivenlohkaretta. Lohkareet visualisoivat tehokkaasti sodan uhrien määrää ja kärsimystä.
Alkoi olla hämärää ja meiltä uupui yösija. Pientä jännitystä aiheutti se, kun Raatteentiellä aivan yhtäkkiä alkoi jäätävä mekkala, kaikkien alueen koirien alkaessa samanaikaisesti haukkua. Pohdimme hetken, että mikä saa koirat haukkumaan puolenyön aikaan ja päädyimme tietysti karhuun. Sen jälkeen olikin sopivan jännittävää lähteä etsimään yöpaikkaa ulkoa. Olimme suhteellisen väsyneitä ja viittä vaille laittamassa telttaa pystyyn tienlaitaan, kunnes joku meistä huomasi ihan sattumalta rapistuneen laavukyltin tienposkessa. Totta kai se oli spotattava! Kävelimme sitten kilometrin verran juoksuhautojen vierellä kulkevaa polkua järven rantaan aikas maagiselle laavulle. Ei muuta kuin notski tulille ja isänmaalliset kiljut naamaan. Mahdollinen suurpetovaara antoi vielä sopivaa jännitystä tilanteeseen, mutta ihan hyvin saimme nukuttua, yöttömän yön valosta huolimatta.
Upea laavuyö Suomussalmella
Aamulla oli aika jatkaa matkaa kohti Kuopiota, jossa meidät oli kutsuttu rentoon illanviettoon Alexin tuttavien luo. Suurin kiitos kohdistui omalta osaltani pehmeään ja mukavaan sänkyyn, jonka kanssa pääsin viettämään yötä bileiden jäljiltä. Pingispelit jäivät myös mieleen! Kuopiossa maistoimme tietysti myös kalakukkoa mualiman keskipisteessä eli Kuopion kauppatorilla.
Seitsemännen päivän tavoitteena oli päästä Järvi-Suomen sydämeen eli Savonlinnaan, jossa olen itse viettänyt nuoruudessani aikaa niin vanhempien kuin inttikaverini kanssa. Kesällä kaupunkia on vaikea olla hypettämättä, sille se on rakennettu saarille Saimaan syliin, järvien ollessa alati läsnä.
Meille tuli kuitenkin heti vastaan tuttu haaste: mistä katto pään päälle? Kyselin inttikaveriltani ehdotuksia laavuista, mutta hänelle ei tullut mitään mieleen. Sen sijaan hän ehdotti meille hyvää hampurilaispaikkaa, jossa päädyimme juttelemaan baarimikon kanssa aiheesta. Hänellä oli heti heittää ehdotuksena Sulosaaren laavu, noin kilometrin päässä keskustasta. Se on siinä ja leiriytymään!
Tässä kohtaa minulle alkoi valjeta, kuinka ihana paikka Suomi on tällaiselle reissulle. Sulosaaren laavu löytyi saarelta, johon pääsi kahden sillan avulla keskustasta. Vaikka nukkumatilaa ei ollut paljon, niin upeat järvimaisemat korvasivat tämän puutteen. Auringon laskiessa järven ylle, oli meidänkin pakko käydä pulahtamassa.
Kolme norppaa iltauinnilla
Heräsin railakkaan yön jälkeen pienessä pöhinässä ja lähdin tutkimaan laavun ympäristöä. Bongasin sattumalta pienen mökin, joka paljastui kesäkahvilaksi, jonka erikoisuutena oli mitä maukkaimmat krepit! Sain houkuteltua kaverit mukaan ja saimme sieltä todella hyvän aamiaisen. Ennen matkan jatkumista pysähdyimme lisäksi Savonlinnan torilla ja otimme matkaevääksi suussa sulavat paistetut muikut.
Sitten olikin edessä pitkä ajomatka kohti Kotkan meripäiviä, joka keskeytyi vain Lappeenrannassa Imatran koskinäytöksen takia (vesitekniikan opiskelijana suosittelen!). Meripäivien meno ei jaksanut enää hirveästi innostaa väsyneitä matkaajia ja päädyimme laittamaan teltan pystyyn erääseen puistoon.
Tätä seurasikin sitten reissun lagisin päivä. Aurinko alkoi paistaa täysillä heti aamusta ja teltassa tuli tukahduttavan kuuma. Siirryimme Alexin kanssa ovelina poikina ulos nukkumaan viileämmälle nurmikolle. Seuraavaksi muistan heränneeni vartin välein siihen, miten aurinko noustessaan vei varjoni pois sentti kerrallaan. Sama show toistui varmaan viisi kertaa ennen kuin totesin, että nyt saa riittää. Älykkäämpi poika olisi varmaan osannut valita paikkansa kerralla oikein.
Ajelimme Porvooseen ja pysähdyimme Paahtimoon kahville. Mua alkoi vissiin matkan rasitteet painaa, sillä kurkkuni oli kipeytynyt ja energiatasot alkoivat olla nollissa. Viimeinen yö oli kuitenkin vielä edessä!
Olimme päättäneet heti reissun alussa, että tällä kertaa ei olisi tarvetta pysähtyä pääkaupungissa, joten jatkoimme suoraan kohti viimeistä kohdetta: kesäpääkaupungiksikin tituleerattua Hankoa. Matkalla koin vielä yhden suuren hetken, kun lähetin Radio X:lle soittopyynnön reissubiisistämme Salsa Tequilasta, jonka osasin tässä vaiheessa jo ulkoa. Ympyrä sulkeutui isosti, kun kuulimme oman tarinamme radiossa ennen biisin aikaansaamaa reivausta. Pienistä yhteysongelmista huolimatta ilo oli ylimmillään jossain tien vierellä Tammisaaren ja Hangon välissä. Kiitos!
Hangossa törmäsimme kavereihin ja päädyimme jopa Jannika B:n keikalle Hangon kasinoon. Meikäläinen alkoi olla illan päätteeksi aika puhki, mutta pakkohan munkin oli vielä virkistyä, kun Alex ja Miko keksivät laittaa teltan pystyyn kelluvalle ponttoonilaiturille 100 metrin päähän rannasta. Se oli muuten yksi mielenkiintoisimmista yöpaikoista to date! Oli siinä hankolaisillakin aamulla ihmettelemistä, kun unisia jätkiä alkaa ilmestyä laiturilla olevasta teltasta.
Viimeinen aamuherätys ponttoonilaiturilta
Siinä se sitten oli. 3090 km ajon jälkeen palasimme Turkuun ja seuraavana päivänä piti tietysti palata töihin. Voin kertoa, että oli hiukkasen tyhjä olo seuraavalla viikolla töissä, yosaa pakatessa. Näin siinä käy, kun viettää tiiviisti aikaa ystävien seurassa seikkaillessa.
Tämä eeppinen reissu on pyörinyt mielessäni siitä lähtien esimerkkinä täydellisen huolettomasta kesäisestä roadtripistä, joka avasi mun silmät Suomen hienoudelle. Tuntuu siltä, että olemme usein sokeita sille, kuinka huikeita paikkoja voi olla aivan vieressä, kun mielummin lähdemme seikkailemaan kaukomaille. Kaiken lisäksi kesäisessä Suomessa seikkailu on niin helppoa, kun laavuja ja ystäviä löytyy joka nurkasta. Tämän kaiken jälkeen on ollut helppoa lähteä avoimin mielin uusille kotimaan reissuille.
Tankki on tyhjä. Ei muuta kuin älytön kiitos Wikipedialle, Paakkolalle, matkatovereille, uusille ja vanhoille matkan aikana kohtaamille ystäville sekä tietenkin ah niin ihanalle Suomelle!
Mitä jäi käteen?
- Kesällä Suomessa majoitus ei ole ongelma. Puolet matkasta yövyimme ystävien luona ja toinen puoli laavuissa/teltassa. Aina löytyi paikka mihin mennä.
- Usein tulee helposti sivuutettua kotimaan matkailu, ulkomaiden tuntuessa houkuttelevimmilta. Fakta on se, että Suomi on täynnä upeita mestoja!
- Roadtrip on ihana tapa reissata. Voi mennä mihin vaan ja omalla aikataululla. Tietysti pientä kärhämää voi tulla, mutta rakkaudesta se hevonenkin potkii, kun ollaan pitkän aikaa samassa autossa samalla possella
Suosituksia!
Nykyään osaisin suositella Suomesta enemmänkin paikkoja, mutta seuraavat suositukset perustuvat tällä reissulla koettuihin elämyksiin:
- Länsirannikon biitsit: Yyteri, Kalajoki, Nallikari & Hailuoto. Meininki ihan kuin ison maailman rantakohteissa.
- Suomussalmi & Raatteentie: vaikuttava kokemus itärajalla. Suosittelen yöpymään ulkona, mielellään järven rannalla.
- Savonlinna & Punkaharju: maagisinta järvisuomea. Skeneen kuuluu myös voissa paistetut muikut!